Yrittäjän tärkein kumppani on hyvä tilitoimisto – yrityksen kaikissa elämänvaiheissa

Tevilex Oy on vuonna 1987 perustettu täyden palvelun tilitoimisto. Päätoimipaikkamme sijaitsee Keravalla ja sivutoimipisteemme Helsingissä. Tarjoamme laajan valikoiman taloushallinnon palveluja erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Asiakaskuntamme koostuu osake- ja henkilöyhtiöistä sekä toiminimistä eri toimialoilta. Pääosin toimialueenamme on Uusimaa sekä pääkaupunkiseutu. Asiakasrakenteemme monipuolisuus ja pitkä kokemus takaavat erilaisten yritysten ja yhteisöjen taloushallinnon syvällisen osaamisen. Ja siksi asiakkaamme luottavat meihin – meillä on asiakkaita, jotka ovat kulkeneet kanssamme perustamisvuosiltamme asti, siis jo lähes 30 vuotta.

Hoidamme tarvittaessa yrityksesi koko taloushallinnon. Noudatamme toiminnassamme Taloushallintoliiton hyvää tilitoimistotapaa koskevia ohjeita ja suosituksia, ja näin tuotamme luotettavaa ja oikeaa tietoa asiakkaillemme. Olemme auktorisoitu tilitoimisto, joten toimintamme laatua valvotaan Tili-instituuttisäätiön toimesta säännöllisen raportoinnin ja erillisten tilitoimistotarkastusten avulla. Lisäksi auktorisointi edellyttää, että tilitoimiston vastaavana kirjanpitäjänä on KLT-tutkinnon suorittanut taloushallintoalan asiantuntija ja että tilitoimistolla on toimintaansa varten riittävä vastuuvakuutus.

 


Yhteystiedot

tilitoimisto (at) tevilex.fi | p. 09 274 4500
Henkilökunnan sähköpostit: etunimi.sukunimi (at) tevilex.fi

• Toimistojen postiosoite: Kumitehtaankatu 5 E 7, 04260 Kerava
• Keravan toimiston käyntiosoite: Kumitehtaankatu 5, 04260 Kerava (Klondyke-talo, Savion aseman vieressä)
• Herttoniemen toimiston käyntiosoite: Hitsaajankatu 6, 00810 Helsinki

Käynti Klondyke-talon toimipisteeseen:

Tevilex Oy kartta

Yhteydenottolomake

Onko sinulla on kysyttävää, etsitkö tilitoimistoa tai tilintarkastajaa, haetko alan töitä? Ole yhteydessä!

Henkilökunta

Ryhmä kuva

Kirjanpito, palkanlaskenta
Kirjanpito, maksuliikenne
HT-tilintarkastaja, KLT-kirjanpitäjä
Kirjanpito, palkanlaskenta
Kirjanpito, avustavat taloushallinnon työt

Sijainti kartalla